Gummeruksen taskusanakirjan mukaan estupendo tarkoittaa: kiva, mainio, oiva, nasta. Näillä ja useilla muilla positiivisia mielikuvia luovilla adjektiiveilla voi huoletta kuvata Katalonian ylpeyttä Barcelonaa, josta aamulla palasin. Vaikka retki Gaudin ja monien muiden värikkäiden taiteilijoiden kaupunkiin oli minulle jo toinen vuoden sisällä, jaksoi Barcelona ihastuttaa ja viihdyttää vähintään yhtä paljon kuin ensimmäisellä kerralla.

583328.jpg
Kaupunki Parc Güellilta katsottuna

Puutuneita jäseniä lukuunottamatta 11 tunnin bussimatka Leónista Barcelonaan sujui melko mukavasti nukkuen. Koska bussi pysyi hyvin aikataulussaan eikä metromatkakaan vienyt montaa minuuttia, olin maanantaiaamuna jo hieman kahdeksan jälkeen koputtelemassa Janican, Ellan ja Millan hostellihuoneen ovea. Tytöt oli onneksi hereillä ja melkein valmiita päivän shoppailukierrokselle. Pikasen suihkun ja vaatteiden vaihdon jälkeen myös minä olin remmissä mukana.

583290.jpg
Useana aamuna haettiin aamupalaa mahtavasta kauppahallista La Boqueriasta

Ostosten ja lounaan jälkeen palattiin hostellille, johon minä jäin viettämään siestaa tyttöjen vielä jatkaessa shoppailua ostoskeskuksessa. Kun kaikki oleellinen oli löytynyt ja jäseniä oli hetki lepuuteltu, lähdettiin yhdessä syömään. Paella-annosten ja 2 sangriakannullisen jälkeen riitti vielä sen verran energiaa, että haettiin takit hostellilta ja päätettiin haistella muutama tunti Barcelonan yöelämää. Takkienhakureissulla hostellin respa ilmoitti ensimmäistä kertaa, että vieraiden tuonti hostelliin oli kielletty (n. klo 1 yöllä). Pienen palaverin jälkeen tilanteeksi muodostui se, että matkalaukkuni sain hostelliin jättää (minulla oli oma varaus tähän samaan hostelliin seuraavaksi päiväksi), mutta ilmaiseksi en tietenkään saisi siellä yöpyä. Tässä vaiheessa ajattelin vielä vaikka hengaavani loppuyön kaupungilla, mutta lopulta lyhyen yökerhovisiitin jälkeen ajatus sängystä oli niin houkutteleva, että palasin tyttöjen kanssa hostellille ja otin kitsastellen itselleni yhden hengen huoneen (jonka äiti onneksi maksoi. Kiitos äiti!).

583280.jpg
Barcelona by night - Milla, Ella ja Janica. Tässä yökerhossa oli melko väljää
ja soitettiin vanhoja kunnon 2000-luvun alun diskohittejä

Kalliit yöunet nukuttuani lähdin tiistaiaamuna lentokentälle seuraavia matkaseuralaisia vastaan. Äidin ja Elinan mukana sain Tuplan, puurohiutaleita, Ruispaloja, hapankorppuja ja muutamia vanhoja kesävaatteita. Vaihtareina äidille annoin joitain villapaitoja ja talvisaappaat. Voin sanoa olleeni oikein tyytyväinen tähän vaihtoon! Äidin ja Elinan kanssa ei asetettu tälle ensimmäiselle yhteiselle päivälle sen kummempia tavotteita, vaan päivä kului lähinnä kaupungilla ja satamassa kävellen. Silloin tällöin pyörähdettiin tietysti myös mielenkiintoisen näköisissä kaupoissa. Janica, Ella ja Milla olivat viettäneet päivän rannalla ja illalla jouduttiin jo toivottamaan tytöille hyvää kotimatkaa. Valitettavasti en ehtinyt kauaa tyttöjä nähdä, mutta parempi tietysti yksi päivä kun ei mitään. Heinäkuussa sitten uudet bileet! :D

583497.jpg
Satamaan oli tiensä löytänyt myös muutama vaatimaton jahti

Keskiviikkona käveltiin jalat rakoille yhdistetyllä Parc-Güell - Sagrada Familia tutustumisretkellä. Lyhykäisyydessään Parc Güell on Gaudin suunnittelema värikäs puisto asuinalueen keskellä ja Sagrada Familia taas Gaudin piirtämä edelleen rakenteilla oleva valtava katedraali. Molemmat kohteet on tietysti pakollisia nähtäviä kaikille Barca-turisteille.

583311.jpg
Rullaportaat auttaa väsynyttä matkaajaa nousemaan Parc Güelliin

583332.jpg
Anniina, äiti ja Elina puistossa

583346.jpg
Kyllä on kelvannut Gaudin tässä asustella

585175.jpg
Elina ja se kuuluisa lisko


26 astetta ja pilvetöntä taivasta lupailleet sääennusteet eivät pettäneet, vaan torstai oli oikein mainio päivä viettää rannalla. Rannassa puhaltanut tuuli vaikutti kuitenkin sen verran, ettemme lopulta menneet hiekalle asti, vaan otimme aurinkoa rannan tuntumassa olevalla nurmialueella. Päivän tehtävä oli suoritettu, kun rasvauksesta huolimatta jokaisella oli vähintään yksi punoittava kohta yläruumiissa.

583350.jpg
Kyllä elämä on mukavaa

583597.jpg
Matkalla syödään hyvin ja juodaan tietenkin sangriaa

Jottei viikko olisi ehtinyt käydä millään tavalla pitkäveteiseksi matkaseuran suhteen, istuin myös iltaa Toman ja Jarkon kanssa. Toma ja Jarkko ovat viettäneet omaa vaihtarikevättään Ranskan Alpeilla ja tehneet sieltä matkoja ympäri Eurooppaa. Edelliset 2 viikkoa pojat olivat reissanneet Etelä-Espanjassa ja kuten kuvasta näkyy, aurinko on tainnut näyttäytyä siellä vähän ahkerammin kuin täällä pohjoisessa. Oli tosi kiva vaihtaa poikien kanssa vaihtarikokemuksia ja kuulla matkakertomuksia. Oman värinsä iltaan toi myös Jyväskylän Pallokerhon Old Boys-joukkue, jonka edustusta oli eksynyt samaan Travel's Baariin meidän kanssa. Nämä vanhat pojat kertoivat pelanneensa joskus junnuina yhdessä ja nykyään tekevänsä joka kevät pelimatkan johonkin Euroopan B-kirjaimella alkavaan kaupunkiin. Berliini, Bern ja Birmingham oli jo valloitettu nyt oli siis Barcelonan vuoro. Varmasti hyviä reissuja pojilla :D

583360.jpg
Jarkko kuvassa vasemmalla ja Toma oikealla

Perjantaina aurinko paahtoi torstaitakin kuumemmin, mutta onneksi junassa ja museossa oli hyvät ilmastoinnit. Lähdettiin siis heti aamusta 1,5 tunnin junamatkan päässä olevaan pieneen Figueresin kaupunkiin, jossa Salvador Dali on asustellut ja tehnyt monenmoista taidetta. Dalin kotiin ei menty, mutta teatterimuseossa vietettiin useampi tunti. Nähtävää riitti museon pienistä yksityiskohdista aina suuriin seinät peittäviin maalauksiin.

583380.jpg
Museon sisäpihalta

583466.jpg
Omituisuudestaan huolimatta Dali oli taitava mies

Mitä lähemmäs viikonloppua päästiin, sitä enemmän oli tietenkin ihmisiä liikkeellä. Tavallisten matkailijoiden lisäksi Barcelonan pääkatua La Ramblaa täyttivät formulaturistit, joiden joukosta oli tunnistettavissa myös paljon suomalaisia. Mahtavien jahtien lisäksi satamasta löytyi maksullinen formula-alue, jossa pääsi mm. seuraamaan kisoja suurelta screenilta. Myös Bemari oli tuonut oman näppärän kokoelmansa ihmeteltäväksi.

583520.jpg

Ennen lähtöä lauantaina ehdittiin vielä tehdä viimeiset ostokset, kierrellä keskiaikaisia katuja, syödä tapaksia ja löhötä sataman aurinkoisella laiturilla. Kuten aina, tämäkin loma tuntui menevän aivan liian nopeasti! Parempaa viikkoa olisin kuitenkaan tuskin voinut edes toivoa: sää oli aivan mahtava ja sain viettää lomaa ystävien ja perheenjäsenten kanssa kaupungissa, jolle saa hakea vertaista täältä päin maailmaa. Tilinhän se tyhjensi, mutta kyllä rahalle sai vastinettakin :)

583567.jpg
Ramblalle mahtuu monenlaista yrittäjää :D

588621.jpg
Plaza Catalunya