Huomenna se sitten alkaa - elämäni kevät Espanjassa. Siis jos kaikki menee hyvin ja yleensä pääsen sinne asti...vaikkei perille löytäminen ole kaikkein yksinkertaisinta ja vaikka ystäviä, kavereita, tuttuja ja sukulaisia tuleekin ikävä, tuntuu lähteminen hienolta. Uskon, että 6 kuukauden Erasmus-vaihtarielämän jälkeen minulla on ainakin sata uutta kokemusta, joita en olisi kokenut ilman irrottautumista tutusta ja turvallisesta arjesta Suomessa.

Hauskan uuden vuoden ja muutamien vauhdikkaiden bileiden jälkeen lähteminen ei siis ole vaikeaa. Erityisesti viimeisten viikkojen aikana on ollut ihanaa huomata, kuinka ystävyyssuhteet säilyy ennallaan, vaikka edellisestä tapaamisesta olisi viikkoja tai jopa kuukausia. Tämä tekee tietysti myös ajatuksen paluusta paljon mukavammaksi.

Ennen paluuta täytyy siis kuitenkin ensin saavuttaa määränpää. Helsinki-Vantaalta minä ja muut aamumatkaajat lennämme ensin tunnin Tukholmaan, jossa on tarkoitus vaihtaa konetta ja jatkaa matkaa kohti Madridia. Ilman viivästyksiä olen Madridissa puolilta päivin ja yhden metrolinjan vaihdon sekä reilun 4 tunnin bussimatkan jälkeen olen toivottavasti sitten illalla uudessa kotikaupungissani Leónissa. Leónin bussiasemalta olen suunnitellut ottavani taksin asuntolaan, josta olen varannut huoneen kahdeksi ensimmäiseksi yöksi. Sen jälkeen asuinpaikkani onkin suuri mysteeri...paikallisten ohjeita noudattaen asun siis ensin tilapäismajoituksessa ja yritän täydellisen (?) informaation ja tutorin (?) avulla löytää  itselleni asunnon loppuajaksi. Koska tutorini Beatriz ilahdutti minua eilen ensimmäistä kertaa sähköpostilla, jossa hän lupasi auttaa kämpän löytämisessä, päätin olla stressaamatta liikoja. Eiköhän me yhteistuumin jonkunlainen (mieluusti lämmitetty) koppi mulle löydetä! (Jos löydetään ensin toisemme..) :)

Rinkka (14kg), reppu ja käsimatkatavarat odottaa siis enää ottajaansa. Tavaroiden ja vaatteiden valinta ja niiden pakkaaminen oli yllättävän helppoa muutaman päivän suunnittelutyön jälkeen. Toivottavasti hyvin suunniteltu ei tarkoita tässä tapauksessa kuitenkaan puoliksi vääriä valintoja...

Koska jo huomenna kaikki on uutta, ihmeellistä ja espanjalaista, en tiedä milloin pääsen jatkamaan tätä hieman takellellen alkanutta blogiani. Ennen seuraavaa kertaa minulle tietysti saa ja täytyy kertoa kuulumisia ja kuumia tapahtumia sähköpostitse, galleriassa tai vaikka blogia kommentoimalla! Siihen asti: hasta luego amigos! :p